Netanjahu ja Israelin uudet haasteet

Benjamin Netanjahun johtama Likud–puolue voitti Israelissa helmikuussa käydyt tasaiset parlamenttivaalit. Puolue sai 27 paikkaa 120-paikkaisesta Knessetistä. Tsipi Livnin Kadima sai eniten paikkoja (28), mutta hallituksen muodostamiseen Livni ei pysty. Poliittinen oikeisto oli vaalien selvä voittaja, sillä Netanjahun johtaman Likudin lisäksi tiukan oikeistolainen Israel Beiteinu oli ääniharava 15 paikallaan. Viime vuosikymmenen alussa Moldovasta Israeliin muuttanut entinen yökerhon ovimies Avigdor Lieberman ja hänen johtamansa Israel Beiteinu onnistuivat saamaan suuren osan perinteisiin puolueisiin pettyneiden äänistä. Israelin ensimmäiset vuosikymmenet politiikkaa hallinnut työväenpuolue joutuu oppositioon.

Vaikka hallituksen kokoonpanosta keskustellaan vielä, on selvää, että Netanjahu tulee muodostamaan hallituksen.

Israelissa ristiriitaisessa maineessa oleva poliitikko sai nyt äänestäjiltä toisen mahdollisuuden hallita. Edellisen kerran Netanjahu valittiin vuonna 1996, mutta hänen pääministerikautensa jäi lyhyeksi, kun Ehud Barak voitti ennenaikaiset vaalit vuonna 1999.

Netanjahua viime kuun vaaleissa äänestäneet painottavat usein, että kyseessä ei ollut rakkaudentunnustus ylimieliseksi koettua ja amerikkalaistyylistä poliitikkoa kohtaan, vaan lähinnä osoitus todellisten valintojen puutteesta. Käymäni keskustelu israelilaisen taksikusin kanssa kuvastaa Netanjahua äänestäneiden mielenmaisemaa: haukuttuaan ensin Netanjahua hän myönsi äänestävänsä tätä, koska muut tarjolla olevat vaihtoehdot olivat vieläkin surkeampia.

Apaattisesta poliittisesta ilmapiiristä huolimatta on selvää, että Netanjahun äänestäjäkunta on yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että Iranin ydinhanke tulee pysäyttää, rauhanprosessissa pitää edetä harkiten ja Israelin tulee vaalia läheistä suhdettaan Yhdysvaltoihin.

Hizbollah Libanonissa, Hamas Gazassa ja Iranin ydinhanke ovat ongelmia, joihin israelilaiset äänestäjät odottavat Netanjahun puuttuvan. Turvallisuus on vuodesta toiseen pääministerin merkittävin huolenaihe, mutta Israelin olemassaolo ei ole uhattuna samalla tavalla kuin vuosien 1948, 1967 ja 1973 sotien aikana: Israelin sotilaallinen ylivoima on pakottanut sitä ympäröivät arabimaat arvioimaan lähestymistapansa juutalaisvaltiota kohtaan uudelleen.
Muiden tekijöiden lisäksi Israelia kohtaavat taloudelliset ongelmat, uhkaava vesipula ja kysymys Israelin arabien asemasta yhteiskunnassa.

Edellä mainitut ongelmat ja äänestystulos kielivät siitä, että rauhanneuvottelut palestiinalaisten kanssa eivät ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Netanjahun vaaleja ennen antamat lausunnot Israelin ja palestiinalaisten välisestä konfliktista vaikuttivat yllättävän vähän vaalien lopputulokseen. Hän ei ilmaissut kantaansa selvästi, mutta näyttää siltä, että Netanjahu vastustaa kahden valtion mallia ja on ehdottanut ratkaisun löytyvän palestiinalaisalueiden talouden kehittämisen kautta.

Palestiinalaiskysymyksen ja erityisesti Gazan konfliktin näkymättömyys vaaleja edeltävissä keskusteluissa on osoitus muutoksesta israelilaisessa yhteiskunnassa.

Jitzhak Rabinin ja Jasser Arafatin vuonna 1993 käynnistämän Oslon rauhanprosessin epäonnistuminen ja sitä seurannut Arafatin määräämä palestiinalaisten kansannousu (Intifada) ja terrori-iskujen aalto ovat vaikuttaneet voimakkaasti asenteisiin palestiinalaisia kohtaan. Tapahtumat ovat johtaneet siihen, että palestiinalaisten rauhantahtoon suhtaudutaan nykyään vahvasti epäillen.

Israelilaisten äänestyskäyttäytyminen kertoo siitä, että suurien kenraalien ja idealististen rauhantekijöiden aika poliittisessa johdossa näyttää olevan ohi. Ammattipoliitikot ovat korvanneet Ariel Sharonin ja Jitzhak Rabinin kaltaiset persoonat.

Yhdysvalloissa koulutuksensa saanut ja sikäläisen poliittisen kulttuurin omaksunut Netanjahu on muuttuneessa tilanteessa vahvoilla.