Suomen entinen presidentti Mauno Koivisto antoi mielenkiintoisen ja kysymyksiä herättävän televisiohaastattelun YLEn Ykkösaamussa viime lauantaina (YLE1 21.3.08).
Koiviston epäilevät mielipiteet Yhdysvalloista, Lännestä, Viron itsenäistymisestä ja Natosta kertovat asenteesta, joka on ollut Suomen ulkopoliittisen ajattelun keskiössä jo vuosikymmeniä.
Kun YLEn haastattelija kysyi Koiviston haluttomuudesta tukea aktiivisesti Viron ja muiden Baltian maiden itsenäistymistä, tämä vastasi: ”Minun käsittääkseni Suomen kansa ymmärtää tämän täysin. Voi perustellusti puolustaa, että tämä näkökanta on ollut menestyksekästä. Yleensä lähtökohta on ollut se, ettei pyritä puuttumaan sellaisiin asioihin, jotka ovat omille voimille ylivoimaisia.”
Oliko sympatian tai moraalisen tuen antaminen totalitaarisesta orjuudesta vapautuville maille ylivoimainen tehtävä Suomen poliittiselle johdolle?
Vaikka Suomi ei kyennyt haastamaan Neuvostoliiton ylivaltaa, Koivisto olisi voinut näinkin pitkän ajan kuluttua Neuvostoliiton romahduksesta osoittaa moraalista selkärankaa pyytämällä anteeksi virolaisilta tai tunnustamalla, että Viron itsenäisyyspyrkimyksiä ja maan lopullista itsenäisyysjulistusta olisi pitänyt tukea voimakkaammin.
Kylmä sota loppui vuonna 1991, ja Mauno Koiviston kausi presidenttinä päättyi 1994. Koiviston poliittisten paineiden alla tekemien päätösten kriittinen arviointi on tärkeää, jotta tuleviin haasteisiin osataan vastata. Vaikka Koiviston vähäeleisyys Viron itsenäistymisen aikaan oli poliittisesti sopivaa, päätöstä voidaan pitää eettisesti arveluttavana.
Koiviston aikaisten toimien ruotiminen on toivottavaa varsinkin siitä syystä, että nuorempi sukupolvi suomalaisia oppisi pohtimaan laajempia moraalisia kysymyksiä eikä varoisi niitä.
Sen sijaan, että Koivisto päätti YLEn haastattelussa olla pyytämättä virolaisilta anteeksi, hänen olisi tullut myöntää, että Viron vapautuminen hirmuvallan alta oli myönteinen asia. Samaa linjaa noudattaen Suomen ulkopoliittisen johdon tulisi tunnustaa se tosiasia, että Lännen voitto ja Neuvostoliiton kaatuminen olivat vapaan Suomen kannalta mieluisin vaihtoehto.
Koiviston ajama puolueettomuus ei ole hyve eikä sitä tule pitää itseisarvona. Suomen maineen varjelemisesta poliittisesti puolueettomana maana on tullut mantra, jonka toisteleminen turruttaa ajattelun ja estää muiden vaihtoehtojen pohtimisen.
Koiviston toiminta Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin oli turvallisuusnäkökulmasta katsoen ymmärrettävää: pelättiin Neuvostoliiton sotilaallisia toimia Suomea vastaan, jos Suomi asettuisi vapauden puolustajaksi. Nykyään tällainen pelko on aiheeton.
Kylmän sodan päättymisestä on kulunut lähes kaksikymmentä vuotta. Totuttuihin toimintatapoihin perustuvan ajattelun tulee muuttua, koska maailma on muuttunut. Vanhuudenpäiviään viettävän ja vapaasti mielipiteitään laukovan entisen presidentin edustama maailmankatsomus tulisi nähdä muinaisjäänteenä Kylmän sodan aikaisesta ilmapiiristä.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2009
torstai 19. maaliskuuta 2009
Naisten oikeudet Saudi-Arabiassa ja Israelissa
Olen hämmästyksekseni havainnut joillain suomalaisilla sen käsityksen, että Saudi-Arabian ja Israelin naisten oikeudet olisivat samalla viivalla tai edes lähellä toisiaan.
Todellisuudessa, kun näiden kahden maan naisten oikeuksia verrataan toisiinsa, lopputulos on selvä: niiden välillä vallitsee syvä kuilu.
Saudi-Arabiassa naiset eivät saa ajaa autoa, äänestää, matkustaa ulkomaille tai työskennellä ilman miehen lupaa. Israelissa naiset puolestaan nauttivat samoista oikeuksista kuin Suomessa ja muissa länsimaissa.
Alla muutamia esimerkkejä saudinaisten asemasta islamilaisen oikeusjärjestelmän hallitsemassa maassa.
1) Vuonna 2002 viisitoista nuorta tyttöä poltettiin elävältä. Naispuoliset opiskelijat pakotettiin jäämään palavaan koulurakennukseen, koska maan lain mukaan tytöt eivät saa näyttäytyä julkisesti ilman huivia.
2) Vuonna 2007 joukko miehiä yllätti naisen autossa miehen kanssa, joka ei ollut tämän aviomies tai sukulainen. Miesjoukko näki oikeudekseen raiskata naisen neljätoista kertaa. Miehet selvisivät lyhyillä vankeustuomioilla, mutta raiskattu nainen sai puolen vuoden vankeustuomion lisäksi 200 raipaniskua.
3) Helmikuussa 2008 Saudi-Arabian uskonnollinen poliisi vangitsi 37-vuotiaan liikematkalla olleen amerikkalaisnaisen, koska tämä oli istunut kahvilassa miespuolisen kollegansa kanssa.
4) Viime vuonna 58-vuotias mies nai 8-vuotiaan tytön. Lapsen äiti ei hyväksynyt avioliittoa, mutta tapausta tutkineen tuomioistuimen mukaan tyttö saa hakea avioeroa vasta murrosikään päästyään.
5) Sukupuolten välistä kuilua kuvastaa tapaus 75-vuotiaasta saudinaisesta, joka tuomittiin 40 raipaniskuun ja neljän kuukauden vankeustuomioon, koska hän oli pyytänyt miehiä toimittamaan viisi leipälimppua kotiinsa.
Israelissa sukupuolten välisistä asioista määrää kaksijakoinen oikeusjärjestelmä. Uskonnollinen oikeus näkee naisten roolin yhteiskunnassa eri tavalla kuin maallinen oikeusjärjestelmä. Juutalaisuudessa on siveyssäädöksiä aivan kuin kristinuskossakin, mutta ne katsotaan yksityisasiaksi, johon valtio harvoin puuttuu.
Maalliseen lakiin nojaava Korkein oikeus on Israelin korkein oikeudellinen auktoriteetti ja sillä on oikeus kumota uskonnollisten tuomioistuinten päätökset.
Korkein oikeus on määrännyt naisten ja miesten välisen tasa-arvon olevan yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista. Tällä hetkellä Korkeimman oikeuden presidentti on nainen, Dorit Beinish, joka astui virkaan vuonna 2006.
Israelin työmarkkinoilla naisten asema on vankka. Tämä johtuu kiintiöistä, jotka takaavat naisille yhtäläiset mahdollisuudet työllistymiseen kuin miehillä. Israelissa naiset muodostavat yli viisikymmentä prosenttia työvoimasta, kun Saudi-Arabiassa sama luku on viisi. Israelissa korkeakoulututkinnon suorittaneista 57 prosenttia on naisia, ja merkittävä osa maan viidensadan suurimman yrityksen toimitusjohtajista on naisia.
Tasa-arvon puutetta Saudi-Arabiassa kuvastaa hyvin se, että se oli yksi harvoista maista, joka esti naiskansalaisiltaan osallistumisen vuoden 2008 Pekingin olympialaisiin. Israelilaiset naisurheilijat puolestaan ovat olleet oleellinen osa Israelin olympiajoukkuetta aina vuodesta 1952 lähtien.
Vuonna 1969 israelilainen Golda Meir sai kunnian olla yksi maailman ensimmäisistä naispääministereistä. Viime kuussa järjestetyissä parlamenttivaaleissa oli lähellä, että Kadima-puolueen naisjohtaja Tsipi Livnistä olisi tullut Israelin seuraava pääministeri. Knessetin nykyinen puhemies Dalia Itzik on esimerkki poliittisesta perinteestä, joka tuottaa voimakkaita ja vaikutusvaltaisia naisia Israelin poliittisen elämän keskiöön.
Israelia lukuun ottamatta Lähi-idässä vallitseva käsitys naisten oikeuksista on keskiaikainen. Juutalaisvaltio noudattaa länsimaista oikeuskäytäntöä. Israelin juutalaisväestön parissa ei tehdä kunniamurhia ja pikkutyttöjä ei naiteta pakolla. Sen sijaan Saudi-Arabiassa naisten oikeudet ovat rinnastettavissa niihin oikeuksiin, joita lemmikit nauttivat Suomessa.
Todellisuudessa, kun näiden kahden maan naisten oikeuksia verrataan toisiinsa, lopputulos on selvä: niiden välillä vallitsee syvä kuilu.
Saudi-Arabiassa naiset eivät saa ajaa autoa, äänestää, matkustaa ulkomaille tai työskennellä ilman miehen lupaa. Israelissa naiset puolestaan nauttivat samoista oikeuksista kuin Suomessa ja muissa länsimaissa.
Alla muutamia esimerkkejä saudinaisten asemasta islamilaisen oikeusjärjestelmän hallitsemassa maassa.
1) Vuonna 2002 viisitoista nuorta tyttöä poltettiin elävältä. Naispuoliset opiskelijat pakotettiin jäämään palavaan koulurakennukseen, koska maan lain mukaan tytöt eivät saa näyttäytyä julkisesti ilman huivia.
2) Vuonna 2007 joukko miehiä yllätti naisen autossa miehen kanssa, joka ei ollut tämän aviomies tai sukulainen. Miesjoukko näki oikeudekseen raiskata naisen neljätoista kertaa. Miehet selvisivät lyhyillä vankeustuomioilla, mutta raiskattu nainen sai puolen vuoden vankeustuomion lisäksi 200 raipaniskua.
3) Helmikuussa 2008 Saudi-Arabian uskonnollinen poliisi vangitsi 37-vuotiaan liikematkalla olleen amerikkalaisnaisen, koska tämä oli istunut kahvilassa miespuolisen kollegansa kanssa.
4) Viime vuonna 58-vuotias mies nai 8-vuotiaan tytön. Lapsen äiti ei hyväksynyt avioliittoa, mutta tapausta tutkineen tuomioistuimen mukaan tyttö saa hakea avioeroa vasta murrosikään päästyään.
5) Sukupuolten välistä kuilua kuvastaa tapaus 75-vuotiaasta saudinaisesta, joka tuomittiin 40 raipaniskuun ja neljän kuukauden vankeustuomioon, koska hän oli pyytänyt miehiä toimittamaan viisi leipälimppua kotiinsa.
Israelissa sukupuolten välisistä asioista määrää kaksijakoinen oikeusjärjestelmä. Uskonnollinen oikeus näkee naisten roolin yhteiskunnassa eri tavalla kuin maallinen oikeusjärjestelmä. Juutalaisuudessa on siveyssäädöksiä aivan kuin kristinuskossakin, mutta ne katsotaan yksityisasiaksi, johon valtio harvoin puuttuu.
Maalliseen lakiin nojaava Korkein oikeus on Israelin korkein oikeudellinen auktoriteetti ja sillä on oikeus kumota uskonnollisten tuomioistuinten päätökset.
Korkein oikeus on määrännyt naisten ja miesten välisen tasa-arvon olevan yksi keskeisimmistä ihmisoikeuksista. Tällä hetkellä Korkeimman oikeuden presidentti on nainen, Dorit Beinish, joka astui virkaan vuonna 2006.
Israelin työmarkkinoilla naisten asema on vankka. Tämä johtuu kiintiöistä, jotka takaavat naisille yhtäläiset mahdollisuudet työllistymiseen kuin miehillä. Israelissa naiset muodostavat yli viisikymmentä prosenttia työvoimasta, kun Saudi-Arabiassa sama luku on viisi. Israelissa korkeakoulututkinnon suorittaneista 57 prosenttia on naisia, ja merkittävä osa maan viidensadan suurimman yrityksen toimitusjohtajista on naisia.
Tasa-arvon puutetta Saudi-Arabiassa kuvastaa hyvin se, että se oli yksi harvoista maista, joka esti naiskansalaisiltaan osallistumisen vuoden 2008 Pekingin olympialaisiin. Israelilaiset naisurheilijat puolestaan ovat olleet oleellinen osa Israelin olympiajoukkuetta aina vuodesta 1952 lähtien.
Vuonna 1969 israelilainen Golda Meir sai kunnian olla yksi maailman ensimmäisistä naispääministereistä. Viime kuussa järjestetyissä parlamenttivaaleissa oli lähellä, että Kadima-puolueen naisjohtaja Tsipi Livnistä olisi tullut Israelin seuraava pääministeri. Knessetin nykyinen puhemies Dalia Itzik on esimerkki poliittisesta perinteestä, joka tuottaa voimakkaita ja vaikutusvaltaisia naisia Israelin poliittisen elämän keskiöön.
Israelia lukuun ottamatta Lähi-idässä vallitseva käsitys naisten oikeuksista on keskiaikainen. Juutalaisvaltio noudattaa länsimaista oikeuskäytäntöä. Israelin juutalaisväestön parissa ei tehdä kunniamurhia ja pikkutyttöjä ei naiteta pakolla. Sen sijaan Saudi-Arabiassa naisten oikeudet ovat rinnastettavissa niihin oikeuksiin, joita lemmikit nauttivat Suomessa.
UNRWA – Hamasin hyväntahtoinen kätyri?
Israelin ja Hamasin jälkeisen sodan runteleman Gazan jälleenrakentamiseen sitoutuneet maat kokoontuivat Egyptiin, Sharm el Sheikhin kaupunkiin keskustelemaan avun suuruudesta. Palestiinalaiset pyysivät 2,7 miljardia dollaria. Lahjoittajat vastasivat lahjoittamalla yli neljä miljardia dollaria. Vastuussa tähtitieteellisen summan käyttämisestä on ennen kaikkea YK:n Palestiinan pakolaisten avustus- ja työjärjestö UNRWA.
Lahjoitusten suuruus ja ulkomaanavun mahdolliset epäkohdat ovat asioita, joista kansainvälinen yhteisö harvoin keskustelee avoimesti. Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clintonin johdolla poliitikot vaativat, että rahoista ei päädy penniäkään terroristijärjestö Hamasin taskuun.
Vaatimus on naiivi ja osoittaa tietämättömyyttä UNRWA:n toimintaan liittyvistä ongelmista.
UNRWA perustettiin YK:n päätöslauselman 302 mukaisesti toukokuussa 1950 auttamaan Gazassa, Länsirannalla, Syyriassa, Jordaniassa ja Libanonissa asuvia palestiinalaisia. UNRWA on suurin yksittäinen avustusjärjestö Gazassa, ja sen vaikutuksen alaisena on jopa 70 prosenttia Gazan palestiinalaisista.
Washington-instituutin tammikuussa vuonna 2009 teettämän tutkimuksen mukaan UNRWA on pääosin epäonnistunut tavoitteessaan auttaa palestiinalaisia. James G. Lindsay, UNRWA:n entinen konsuli ja lakiasiantuntija sekä kyseisen tutkimuksen laatija, toteaa, että järjestö ei ole onnistunut estämään ulkomailta saatujen lahjoitusten päätymisen Hamasin käsiin. Tutkimuksen mukaan suurin yksittäinen ongelma on järjestön henkilöstöhankinnassa. On ilmeisen ristiriitaista, että UNRWA:n 29 000 työntekijästä suurin osa on palestiinalaispakolaisia eli ihmisiä, joiden auttamiseen järjestö perustettiin. Ne palestiinalaiset, jotka työllistyvät pakolaisjärjestön kautta, ovat asemassa, jossa he voivat mahdollisesti antaa omien poliittisten näkemystensä vaikuttaa UNRWA:n toimintaan.
Harvardin yliopiston Lähi-idän tutkija Matthew Levittin mukaan edellä esitetyt ongelmat eivät ole luonteeltaan hypoteettisia, vaan varsin todellisia. Vuonna 2004 UNRWA:n silloinen johtaja Peter Hansen myönsi, että monet järjestön työntekijät ovat todennäköisesti Hamasin jäseniä: ”Kyllä näin varmasti on, ja mielestäni se ei ole mikään rikos”. Koska UNRWA ei myöskään vaadi työntekijöiltään allekirjoitettua lupausta terrorismin tukemisesta pidättäytymisestä, voidaan olettaa, että Hansen ei ota terroristijärjestön ihmishengestä piittaamatonta luonnetta vakavasti.
Palestiinalaisen kansallisliikkeen esitaistelija Jasser Arafatin henkilökohtaiset rikkaudet olivat tunnetusti peräisin ulkomaisilta hyväntahtoisilta lahjoittajilta. Arafatin perintöä kunnioittaen Gazan palestiinalaisjohtajat tulevat todennäköisesti käyttämään suuren osan Sharm el Sheikhissa, luvatuista ja UNRWA:n valvomista varoista terrorismin rahoittamiseen ja Euroopassa sijaitsevien pankkitiliensä lihottamiseen.
UNRWA:n ongelmat ovat monin tavoin rakenteellisia. Yleisen ulkomaanavun ja hyväntekeväisyystoiminnan ongelmat ovat rakenteellisten tekijöiden lisäksi moraalisia. Miten kansakunta, jonka ympäröivä maailma näkee yksinomaan uhrina, voi kehittyä? Länsimaiden tukema varojen pumppaaminen Gazaan ja Länsirannalle on aiheuttanut riippuvuussuhteen muodostumisen vauraiden lahjoittajien ja köyhien palestiinalaisten välille.
Sen sijaan, että palestiinalaisille syydetään rahaa vuodesta toiseen ilman vaatimuksia todellisista muutoksista, tulisi anteliaan kansainvälisen yhteisön ottaa huomioon sen avokätisyyden mahdolliset haittavaikutukset.
Lahjoitusten suuruus ja ulkomaanavun mahdolliset epäkohdat ovat asioita, joista kansainvälinen yhteisö harvoin keskustelee avoimesti. Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clintonin johdolla poliitikot vaativat, että rahoista ei päädy penniäkään terroristijärjestö Hamasin taskuun.
Vaatimus on naiivi ja osoittaa tietämättömyyttä UNRWA:n toimintaan liittyvistä ongelmista.
UNRWA perustettiin YK:n päätöslauselman 302 mukaisesti toukokuussa 1950 auttamaan Gazassa, Länsirannalla, Syyriassa, Jordaniassa ja Libanonissa asuvia palestiinalaisia. UNRWA on suurin yksittäinen avustusjärjestö Gazassa, ja sen vaikutuksen alaisena on jopa 70 prosenttia Gazan palestiinalaisista.
Washington-instituutin tammikuussa vuonna 2009 teettämän tutkimuksen mukaan UNRWA on pääosin epäonnistunut tavoitteessaan auttaa palestiinalaisia. James G. Lindsay, UNRWA:n entinen konsuli ja lakiasiantuntija sekä kyseisen tutkimuksen laatija, toteaa, että järjestö ei ole onnistunut estämään ulkomailta saatujen lahjoitusten päätymisen Hamasin käsiin. Tutkimuksen mukaan suurin yksittäinen ongelma on järjestön henkilöstöhankinnassa. On ilmeisen ristiriitaista, että UNRWA:n 29 000 työntekijästä suurin osa on palestiinalaispakolaisia eli ihmisiä, joiden auttamiseen järjestö perustettiin. Ne palestiinalaiset, jotka työllistyvät pakolaisjärjestön kautta, ovat asemassa, jossa he voivat mahdollisesti antaa omien poliittisten näkemystensä vaikuttaa UNRWA:n toimintaan.
Harvardin yliopiston Lähi-idän tutkija Matthew Levittin mukaan edellä esitetyt ongelmat eivät ole luonteeltaan hypoteettisia, vaan varsin todellisia. Vuonna 2004 UNRWA:n silloinen johtaja Peter Hansen myönsi, että monet järjestön työntekijät ovat todennäköisesti Hamasin jäseniä: ”Kyllä näin varmasti on, ja mielestäni se ei ole mikään rikos”. Koska UNRWA ei myöskään vaadi työntekijöiltään allekirjoitettua lupausta terrorismin tukemisesta pidättäytymisestä, voidaan olettaa, että Hansen ei ota terroristijärjestön ihmishengestä piittaamatonta luonnetta vakavasti.
Palestiinalaisen kansallisliikkeen esitaistelija Jasser Arafatin henkilökohtaiset rikkaudet olivat tunnetusti peräisin ulkomaisilta hyväntahtoisilta lahjoittajilta. Arafatin perintöä kunnioittaen Gazan palestiinalaisjohtajat tulevat todennäköisesti käyttämään suuren osan Sharm el Sheikhissa, luvatuista ja UNRWA:n valvomista varoista terrorismin rahoittamiseen ja Euroopassa sijaitsevien pankkitiliensä lihottamiseen.
UNRWA:n ongelmat ovat monin tavoin rakenteellisia. Yleisen ulkomaanavun ja hyväntekeväisyystoiminnan ongelmat ovat rakenteellisten tekijöiden lisäksi moraalisia. Miten kansakunta, jonka ympäröivä maailma näkee yksinomaan uhrina, voi kehittyä? Länsimaiden tukema varojen pumppaaminen Gazaan ja Länsirannalle on aiheuttanut riippuvuussuhteen muodostumisen vauraiden lahjoittajien ja köyhien palestiinalaisten välille.
Sen sijaan, että palestiinalaisille syydetään rahaa vuodesta toiseen ilman vaatimuksia todellisista muutoksista, tulisi anteliaan kansainvälisen yhteisön ottaa huomioon sen avokätisyyden mahdolliset haittavaikutukset.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
