Keskustelu maahanmuutosta lapsen kengissä

Suomessa käytävä keskustelu maahanmuutosta näyttää olevan ongelmissa.

Jussi Halla-Aho on kielitieteilijä, kaupunginvaltuutettu ja blogikirjoittaja, joka suhtautuu monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttoon kriittisesti. Halla-Aho, Leif Salmén ja Saska Saarikoski keskustelivat maahanmuutosta Ruben Stillerin isännöimässä Pressiklubi-ohjelmassa (YLE TV2 6.2). Katsoja varmasti odotti tasapuolista keskustelua, jossa juontaja Stiller olisi haastanut Halla-Ahon lisäksi myös Salménin ja Saarikosken näkemykset. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sen sijaan, että keskustelu olisi ollut avointa ja rakentavaa, ohjelmasta muodostui Jussi Halla-Ahon vastainen farssi.

Ohjelma paljasti sen tosiasian, että tärkeistä asioista keskusteleminen ei ole Suomessa saavuttanut kypsää tasoa. Maahanmuuttoa kohtaan kriittisesti asennoituvia syytetään ennakkoluuloisuudesta tai pahimmillaan rasismista. Maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen epäilevästi suhtautuvien mielipiteiden tukahduttamisesta on nyt ilmeisesti tullut valtakunnallisen median tehtävä.

Järkevä keskustelu saa yleensä lopun, kun syytökset ennakkoluuloisuudesta, rasismista ja jopa fasismista – Halla-Ahoa syytettiin Pressiklubissa kaikista näistä kolmesta - tuodaan keskusteluun. Sen sijaan, että Halla-Ahon väitteiden todenmukaisuutta ja järkevyyttä olisi luodattu, häntä syytettiin ”vihalla ratsastamisesta”. Keskustelussa ei pureuduttu siihen, mikä on totta tai oleellista. Näyttää siltä, että Suomessa ei olla valmiita keskustelemaan avoimesti maahanmuuton ja monikulttuurisuuden lieveilmiöistä.

Salmén, Saarikoski ja muut keskustelun tukahduttajat väittävät, että maahanmuuttokeskustelun suurin synti on ennakkoluuloisuus, ja ennakkoluuloiseksi leimautumista tulee välttää hinnalla millä hyvänsä. Ruben Stiller ei ollut paljon viisaampi. Sen sijaan, että hän olisi päättänyt Pressiklubin esimerkiksi pohtimalla totuuden merkitystä, hän kehotti katsojia pohtimaan omia ennakkoluulojaan.

Mutta ovatko ennakkoluulot todellakin este sopuisalle ja monikulttuuriselle Suomelle?

Ennakkoluulojen ei pitäisi olla este menestyksekkäälle maahanmuutolle ja uusien kansalaisten sopeuttamiselle. Monikulttuurisuuden ei pitäisi tarkoittaa sitä, että Somaliasta Suomeen muuttava tuo mukanaan käsityksensä naisten oikeuksista ja sananvapaudesta. Somaliasta Suomeen muuttavan ei myöskään tulisi kärsiä erilaisesta ihonväristään, vaan ainoastaan sellaisista ajatuksista, jotka ovat ristiriidassa Suomen demokraattisten arvojen kanssa. Näiden arvojen pinnallinen tarkastelu paljastaa sen, että Somaliassa esimerkiksi naisten vapaudet ja sananvapaus eivät ole Suomen tasolla.

Sen sijaan, että ennakkoluuloja pidettäisiin ainoastaan kielteisenä asiana, pitäisi pohtia, mitä tai keitä kohtaan ollaan ennakkoluuloisia. Voidaanko olettaa, että koska ennakkoluuloisuus on paheksuttavaa, ennakkoluulottomuus on aina toivottavaa?

Näkisin päinvastoin, että ennakkoluulot ovat tärkeä osa ihmismieltä, ja niiden kuunteleminen on useimmiten viisasta, jopa elinehto.

Keskustelun maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta tulisi näin ollen keskittyä siihen, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Suomella on tässä asiassa paljon opittavaa muiden Euroopan maiden kokemuksista. Monet Euroopan maat ovat vuosikymmeniä kamppailleet maahanmuuttoon liittyvien kysymysten äärellä, ja näistä kokemuksista olisi hyvä keskustella myös Suomessa.

Malmön Rosengårdin mellakat joulukuussa 2008 olivat esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun kansanryhmät sulkeutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle. Rosengårdin lähiössä naiset pelkäävät kulkea ilman huntua, ja poliisi on pelokas puuttumaan paikan epäkohtiin. Nämä kokemukset ovat saaneet ruotsalaiset kyseenalaistamaan maahanmuuttopolitiikkansa järkevyyden. Hollannin silloinen oikeusministeri Per Hein Donner puolestaan julisti vuonna 2006, että hallitus on valmis asettamaan tietyt alueet islamilaisen Sharia-lain alaisuuteen, jos enemmistö kansasta näin haluaa. Väestötilastojen mukaan Amsterdamin ja Rotterdamin nuorisosta yli puolella on maahanmuuttajatausta.

Haluammeko sivuuttaa kahden eurooppalaisen maan kokemukset maahanmuuttajista vain siitä syystä, että kauan ja hartaasti rakennettu mielikuva tulevaisuuden monikulttuurisesta Suomesta saattaa särkyä?

Sen sijaan, että ennakkoluulot nähdään pahan ilmentymänä tai vastaavasti vieraat kulttuurit pelkästään uhkana, maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta tulisi voida keskustella rehellisesti - ja vapaasti ennakkoluuloisena.