YK ja rasismi – toistuuko Durban?

YK:n rasismia, ihmisoikeuksia ja syrjintää käsittelevä konferenssi, neljäs laatuaan, järjestetään Sveitsin Genevessä huhtikuussa 2009. Ensimmäinen tällainen kokous pidettiin Genevessä vuonna 1978. Viimeisin ja ehkä mieleenpainuvin konferenssi järjestettiin Durbanissa, Etelä-Afrikassa vuonna 2001.

Geneven kokouksen on tarkoitus arvioida Durbanissa asetettuja tavoitteita.

Durbanin konferenssissa ei puututtu todellisiin ihmisoikeusrikkomuksiin. Sudanissa arabit pitävät mustia orjinaan, ja Iranissa bahai-uskoiset ovat jatkuvan syrjinnän kohteena. Sen sijaan, että näitä todellisia ongelmia olisi puitu, osallistujat keskittyivät sionismin ja Israelin arvostelemiseen vertaamalla Israelia apartheid-ajan Etelä-Afrikkaan.

Tällainen vertaus ei kestä päivänvaloa. Israelissa arabit nauttivat täysiä kansalaisoikeuksia ja ovat lain edessä samanarvoisia kuin juutalaiset. Palestiinalaisten arabien asema Länsirannalla ja Gazassa tulee puolestaan määräytymään lopullisen rauhansopimuksen ehtoja noudattaen.

Yhdysvaltain silloinen ulkoministeri Colin Powell tuohtui Durbanissa käytetystä Israel-vastaisesta kielenkäytöstä siinä määrin, että marssitti valtuuskuntansa ulos kokouksesta.

Tuleva konferenssi Genevessä ei lupaa parempaa. Järjestelykomitean puheenjohtajana toimii Libyan YK-lähettiläs Najat Al-Hajjaji, joka oli YK:n ihmisoikeuskomission puheenjohtaja vuonna 2003. Al-Hajjajin johtama komissio ei keskittynyt aidosti ihmisoikeuksia loukkaavien maiden käsittelyyn, vaan käytti aikansa Israelin arvostelemiseen.

Osana YK:n vuoden 2006 uudistuksia ihmisoikeuskomissiosta tuli ihmisoikeusneuvosto. Nimenmuutoksesta huolimatta sen toiminta-ajatus ei näytä muuttuneen. Kaksi kuukautta ennen konferenssin alkamista sen ennusmerkit muistuttavat erehdyttävästi vuoden 2001 Durbania. Nykyisen järjestelykomitean varapuheenjohtajia ovat Iran, Venäjä, Pakistan, Kuuba ja Kamerun. Nämä maat eivät tunnetusti ole eturintamassa taistelussa ihmisoikeuksien puolesta. Osassa Kamerunia orjuus on hyväksyttävää, Pakistanin pohjoisilla alueilla pakkoavioliitot ovat laillisia ja kunniamurhia katsotaan sormien lävitse, kun taas Iranissa naisten ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeuksia poljetaan.

YK:n asema yleismaailmallisten ihmisoikeuksien soihdunkantajana on vuosien saatossa kokenut useita kolhuja. Rasisminvastaiset päätöslauselmat ja ihmisoikeuksien nimissä pidetyt puheet ovat aivan liian usein keskittyneet Israelin haukkumiseen – todellisten ongelmien kustannuksella.

YK:n yleiskokouksen vuoden 1975 päätöslauselma 3379, jossa sionismi rinnastettiin rasismiin ja nähtiin uhkana maailmanrauhalle, seisoo virstanpylväänä Israel-vastaisten puheiden ja päätöslauselmien joukossa. Yhdysvaltojen silloinen YK-lähettiläs Daniel Patrick Moynihan muistetaan tätä päätöslauselmaa kritisoivasta puheestaan. Moynihanin YK:ssa pitämä puhe oli osoitus suoraselkäisyydestä ja halusta paljastaa Ugandan diktaattori Aminin ajaman päätöslauselman mielettömyys. Moynihan hylkäsi diplomaateille tyypillisen poliittisen korrektiuden ja totesi: ”YK:n yleiskokouksen osallistujien ja maailman edessä Yhdysvallat julistaa, että se ei tunnusta, noudata tai tule ikinä hyväksymään tätä häpeällistä päätöslauselmaa”.

Moynihanin sanojen keskeinen viesti oli, että Idi Amin – kansanmurhaaja, ihmissyöjä ja Hitlerin ihailija – oli saanut YK:n siunauksen määrittää todellisuus uudelleen. YK:sta oli tullut järjestö, joka soti alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Järjestö perustettiin suojelemaan yleismaailmallisia rauhan ja vapauden arvoja, mutta nyt se päästi maailman diktaattorit suvaitsevan kattonsa alle. Moynihanin mukaan YK:sta oli tullut paikka, jossa valheiden kertominen oli sallittua.

Yhdysvaltojen poliittisissa piireissä käydään tällä hetkellä kiivasta keskustelua siitä, tuleeko maan lähettää valtuuskunta Geneven konferenssiin. Näyttää siltä, että Yhdysvallat on päätymässä myönteiselle kannalle, sillä se on ollut aktiivisesti mukana kokouksen järjestelyissä. Kanada ja Israel ovat jo ilmoittaneet jäävänsä kokouksen ulkopuolelle. Iso-Britannia, Alankomaat ja Ranska harkitsevat vielä.

Aikaisempien tapahtumien perusteella Geneven konferenssiin osallistuvilla valtioilla näyttää olevan kaksi vaihtoehtoa: ne voivat jäädä ulkopuolelle ja näin osoittaa kunnioitusta ihmisoikeuksia kohtaan ja vastustaa niiden maiden johtajia, jotka osallistuvat konferenssiin vain siitä syystä, että se tarjoaa tilaisuuden ilmaista juutalaisvihaa mahdollisimman julkisesti. Toinen vaihtoehto on osallistua konferenssiin ja paikan päällä tuomita ne maat, joilla on aikomus kääntää jalo rasisminvastainen sanoma päälaelleen.

Jos Suomi päättää lähettää edustajan Geneveen, hänen puheenvuoronsa toivottavasti heijastaa Moynihanin vuonna 1975 pitämää puhetta. Muussa tapauksessa YK:n vaurioitunut maine ryvettyy entisestään, ja se tullaan tuntemaan järjestönä, jossa – Moynihanin sanoin – kerrotaan valheita.