Irakin sodasta ja sen vastustajista

Maaliskuussa vuonna 2003 alkanutta Irakin sotaa vastaan marssittiin tuolloin ympäri maailmaa. Hurmokselliset ihmisjoukot kerääntyivät suurkaupunkeihin vastustamaan Yhdysvaltojen johtaman liittouman sotasuunnitelmia. Mielenosoittajat olivat poliittisesti epäyhtenäinen joukko, jota kuitenkin yhdisti yksi asia: heidän mielestään Irakin sota oli väärin.
Liittoutuma murskasi Irakin armeijan vastarinnan muutamassa viikossa. Saddam Hussein pakeni, mutta liittoutuman sotilaat löysivät ja vangitsisivat hänet joulukuussa 2003. Sota ei kuitenkaan päättynyt Irakin armeijan hajoamiseen ja Saddamin totalitaristisen hallintojärjestelmän romahdukseen.

Irakin valloituksen jälkeinen, historiallisesti katsoen lyhyt sekasorron aika voidaan nähdä seurauksena vuosikymmeniä jatkuneesta tyranniasta. Sisällissota ja veriset välienselvittelyt olivat osoitus siitä, mitä äkillinen vapaus saattaa aiheuttaa. Merkittävä syy väkivallalle oli terroristijärjestö Al-Kaida, joka käytti hyväkseen Irakin muuttunutta tilannetta aloittamalla laajan terrori-iskujen sarjan. Länsimaiden hyvin organisoitu terrorisminvastainen tiedusteluverkosto oli pakottanut Al-Kaidan nurkkaan. Irakissa järjestöllä järjestölle avautui mahdollisuus taistella suoraan Yhdysvaltoja vastaan, ja mahdollisesti jopa voittaa.

Monet sotaa seuranneet tarkkailijat tuomitsivat Yhdysvaltojen aikeet muuttaa sekasortoinen Irak rauhanomaiseksi ja toimivaksi demokratiaksi.

Viimeisten kahden vuoden aikana Yhdysvaltojen on kuitenkin onnistunut tuhota Irakissa toiminut Al-Kaida. Maa on rauhoittunut ja terrori-iskut lähes kokonaan loppuneet. Johtopäätöksen täytyy olla se, että Yhdysvaltojen johtama sota onnistui, Saddam Hussein on poissa ja irakilaiset elävät nopeasti kehittyvässä, verraten rauhallisessa demokratiassa.

Meidän tuleekin kysyä, miksi sodan vastustaminen nähtiin monissa - etenkin Euroopan vasemmistolaisissa - piireissä tärkeämpänä kuin Saddam Husseinin syrjäyttäminen vallasta, ja miksi sodanvastaiset ihmisjoukot eivät vastustaneet hallintoa, joka ainoana maailmassa on käyttänyt joukkotuhoaseita omaa siviiliväestöään vastaan.

Sodan vastustajien joukosta ei kuulunut Saddam Husseinin hallintoa vastustavia huutoja. Lontoossa sotaa vastustavia mielenosoituksia seurannut englantilainen kirjailija ja The Observer -lehden toimittaja Nick Cohen totesi osuvasti: ”Mielenosoittajien kantamien kylttien iskulause ’Ei sotaa – vapaa Palestiina!’ olisi aivan hyvin voinut olla Saddam Husseinin ulkoministeriön sanelema”.

Voisi luulla, että sodan kauheuksia aidosti vastustavat ihmiset olisivat halunneet vastustaa diktatuuria, joka tappoi, kidutti ja vangitsi satojatuhansia omia kansalaisiaan.
Edesmennyt yhdysvaltalainen filosofi Eric Hoffer tarjoaa oivallisen tulkinnan joukkoliikkeistä ja niihin kuuluvan ihmisen mielenmaisemasta. Hofferin mukaan yksilö, joka ymmärtää todellisuutta henkilökohtaisten kokemusten kautta, kykenee erottamaan tosiasioiden ja uskomusten välisen eron.

Hofferin mukaan joukkoliikkeet muodostavat tosiasioita vääristelevän verkoston, joka toimii puskurina joukkoliikkeen ideologian ja sitä ympäröivän todellisuuden välillä.

Miten muuten on selitettävissä, että miljoonat itsenäiset ja vapaissa yhteiskunnissa elävät ihmiset pyrkivät epäämään Saddam Husseinin Irakissa eläneiltä ihmisiltä mahdollisuuden niihin vapauksiin, joista ensin mainitut itse nauttivat?

Ne Irakin sotaa vastustavien liikkeiden johtajat, jotka suojelevat liikkeidensä aatteita totuuden kustannuksella, väittävät, että totuus on heidän puolellaan ja että sen etsiminen joukkoliikkeiden ulkopuolelta on ajanhukkaa. Näin ollen joukkoliikkeiden johtajien ja heidän edustamansa ideologian sokea seuraaminen johtaa siihen, että liikkeiden jäsenten henkilökohtainen kokemus ei muodostu oman ajatteluprosessin kautta. Hofferin mukaan hurmoksellinen jäsenyys joukkoliikkeessä johtaa lopulta siihen, että yksilö ei kykene näkemään eroa todellisen ja kuvitellun välillä.

Eteläamerikkalainen näytelmäkirjailija Ariel Dorfman heijastaa näkemyksillään ja ennen kaikkea kokemuksillaan Hofferin ajatuksia. Kuukausi ennen Irakin sotaa Dorfman julkaisi kirjeen The Age -lehdessä otsikolla ”Kirje tuntemattomalle irakilaiselle toisinajattelijalle”. Kirjeessään hän kysyi kuvitteelliselta toisinajattelijalta: ”Mikä oikeus kenelläkään on kieltää sinun oikeutesi elää vapaudessa ja tulla vapautetuksi tyranniasta? Mikä oikeus meillä on vastustaa Yhdysvaltojen valmistelemaa sotaa, jos sen seurauksena Saddam Hussein tulee syöstyksi vallasta?”

Ariel Dorfman, joka eli Augusto Pinochetin hallitsemassa Chilessä vuoteen 1973, on ihminen, joka tietää, millaista on elää mielivaltaisen johtajan hallitsemassa maassa.

Väite siitä että Yhdysvaltojen johtama sota oli väärin, on nykytilanteen valossa outo. Irak on tällä hetkellä arabimaailman todellinen toivonlähde. Maassa järjestettiin vapaat vaalit joulukuussa 2008. Irakin eri uskontojen, ja etnisten ryhmien repimä yhteiskunta on hiljalleen omaksumassa demokratian pelisäännöt. Dorfmanin ajatuksia mukaillen: mikä oikeus kenelläkään on kieltää irakilaisilta mahdollisuus vapauteen?