Quo Vadis, monikulttuurinen Eurooppa?

Olen monesti miettinyt, miltä Eurooppa mahtaa näyttää neljännesvuosisadan päästä, kun oma sukupolveni on saavuttanut keski-iän. Tämän päivän Euroopasta on hieman huomaamatta muodostunut eri kulttuureista koostuva arvomaailmojen sulatusuuni. Tällä hetkellä voimme vielä puhua sulatusuunista, mutta näkyvissä on merkkejä, jotka viittaavat eri arvoja edustavien kulttuurien yhteentörmäykseen.

Kulttuurit voidaan jakaa karkeasti niihin, joiden kulttuuriperintö kumpuaa antiikin Kreikasta, valistumisen ajasta sekä juutalais-kristillisestä perinteestä, ja niihin, joiden tausta ovat selkeästi edellä mainituista – siis länsimaalaisesta perinteestä – poikkeava. Seitsemänkymmentäluvun vasemmistolaisissa ja pasifistisissa jälkimainingeissa elävälle eurooppalaiselle ihmiselle arvot ja niiden lähde eivät ole yhtä selkeitä ja yhtä juurtuneita kuin eri arvomaailmasta tulevalle ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajalle. Arvomaailmat eivät törmää tai sulaudu toisiinsa, vaan voimakkaampi ja aggressiivisempi ajaa heikomman yli. Monikulttuurisuus on ajatus, jonka mukaan minkään yhden kulttuurin tai uskonnon tarjoama arvomaailma ei voi toimia kaikille, koska yhteiskunta rakentuu useasta eri yksilöstä ja yhteisöstä, jotka kaikki edustavat omia arvojaan. Monikulttuurisuutta yhteiskuntamallina, tai eräänlaisena arvojen kompromissina, on useissa maissa poliitikkojen sekä kansalaisten taholta tervehditty uutena kaiken ratkaisevana ja rajat ylittävänä uskontona, jossa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia.

Jos monikulttuurisuus on uuden arvomaailman pohja, niin siinä tapauksessa yhteiskunnan lait, oikean ja väärän ero sekä eettisyys eivät enää ole itsestään selviä arvoja, koska niiden merkityksestä on tullut suhteellista. Monikulttuurinen yhteiskunta ei suvaitsevaisuudessaan pysty toteamaan, että naisten oikeudet sekä yksilönvapaus ovat universaaleja arvoja, joista ei tule neuvotella. Monikulttuurisuus on siis synnyttänyt uuden arvomaailman, jonka tarkoituksena on korvata eurooppalainen, länsimaalaiseksi ymmärretty arvomaailma.

Mistä tämä kehitys johtuu? Vastausta voidaan ehkä hakea juutalaisten uuskonservatiivien ajattelusta. Allan Bloomin mukaan järki yksistään ei pysty synnyttämään arvoja, ja usko siihen voi olla turmiollista. Jos olettamuksena on, että arvojärjestelmä on jokaisen yhteiskunnan kulmakivi, niin silloin yhteiskunta, jonka jäsenet eivät jaa perustavanlaatuisia arvoja siitä, mikä on laitonta ja mikä laillista, on ongelmissa.

Bloom tarkoittaa tällä, että sellaiset Euroopalle tyypilliset aatteet kuten sosialismi tai humanismi pystyvät kyllä luomaan työkalut sille, että kykenemme todentamaan moraalisen oikean ja väärän arvon, mutta aatteet itsessään eivät pysty luomaan arvoja tai arvomaailmoja. Monikulttuurisen ideologian edustajalle menneisyys on täynnä virheitä, joita nykyajan ihmisen ei tule toistaa. He näkevät historian yhtenä barbaarisena jatkumona, jossa vainot, sivistymättömyys ja rasismi olivat pääosassa. Kuten Bloom sanoo, relativistinen monikulttuurisuus ei pyri oppimaan menneisyyden virheistä kulttuuriperintöään hävittämättä, vaan on tullut johtopäätökseen, että länsimainen juutalais-kristillinen perintömme itsessään on virhe, josta joudumme luopumaan korjataksemme sen aiheuttamat tuhot.

Edellä esitetyn ajattelun perusteella ei ole yllätys, että monikulttuurisuus on löytänyt henkisen kotinsa Euroopasta. Valistumisen ajan jälkeinen eurooppalainen ihminen hylkäsi J-lan, tai ainakin ajatuksen uskonnosta moraalin mittarina. Voidaankin väittää, että Euroopan nuori muslimiväestö on ensisijainen hyötyjä Euroopan omasta arvotyhjiöstä. Jopa maallistuneet eurooppalaiset muslimit ovat hyvin tietoisia islamilaisesta kulttuuriperinnöstä, ja mikä tärkeintä, he eivät häpeile näyttää sitä toisin kuin arvomaailmastaan ja identiteetistään epävarmat länsieurooppalaiset. Toisin sanoen: jotta monikulttuurisuus voisi toimia, sen muodostavien kulttuurien on hyväksyttävä sosiaalisen sopimuksen kautta yhteiset pelisäännöt. Toisaalta, jotta liberaali demokratia voi toimia, sillä on oltava kansan tuki, ja jotta tuki voisi olla olemassa, kansalla on oltava vahva yhteinen ymmärrys arvojensa lähteestä. Tällä hetkellä monen Euroopan maan kohtalona on tulla yliajetuksi yhteiskunnan sisällä olevien ”uusien”, länsimaista demokratiakäsitystä vierastavien kulttuurien toimesta. Kuten historiassa on usein nähty, kulttuurit, jotka eivät pysty varjelemaan arvojaan, katoavat.

Miksi monikulttuurisuuden luomaan relativismiin perustuvan ideologian vastustaminen on toivottavaa? Nykypäivän monikulttuurisuutta kannattavat tahot myöntävät, että yhteiskuntamme ja arvomaailmamme ovat kehittyneempiä kuin ne olivat 1920-luvulla. He eivät kuitenkaan ole valmiita sanomaan, että kaukainen afrikkalainen heimokulttuuri vuonna 2007 on kehittymättömämpi kuin oma länsimainen kulttuurimme samana vuonna. On ensiarvoisen tärkeää, että kehityksen mittaamisesta ei tehdä suhteellista. Meidän on kyettävä sanomaan, että nykypäivän teknologia, edustuksellinen demokratia, tieteelliset metodit sekä ajatus universaaleista arvoista ovat kaikki asioita, joissa länsimaat ovat ylivertaisia. Ei siksi, että eurooppalaiset olisivat ylivertaisia ihmisiä, vaan siksi, että juutalais-kristillisen perinteen luomat ideat ovat ylivertaisia.

Kysymys kuuluukin: ovatko eurooppalaiset, vapaamielistä demokratiamallia parhaana yhteiskuntarakenteena pitävät ihmiset valmiit hyväksymään esimerkiksi Sharia-lain tasavertaiseksi monikulttuurisuuden hienoutta ylistäessään? Alankomaissa tähän suuntaan on jo menty, kun Oikeusministeri Pier Hein Donner ilmoitti vuonna 2006, että enemmistön kannatuksella hallitus on valmis asettamaan tietyt alueet Sharian alaisuuteen. Väestötilastot kertovat, että tästä ei olla Alankomaissa tai muuallakaan Euroopassa kaukana. Euroopassa länsimaisille arvoille vieraat kulttuurit sekä uskonnot kukoistavat: Amsterdamin ja Rotterdamin nuorisosta yli viidelläkymmenellä prosentilla on maahanmuuttajatausta. Seuraavat vuodet tulevat ratkaisemaan, onko Euroopan uusi väestönosa valmis hyväksymään demokratian, yksilönvapauden ja länsimaisen oikeuskäsityksen ja onko vanha väestönosa valmis puolustamaan näitä arvojaan

Kirjoitus on julkaistu Hakehila-lehdessä 4/2007