Hamas ja Ahtisaari

Nobel-palkittu Martti Ahtisaari on viime kuukausina kommentoinut voimakkaasti Lähi-idän tilannetta. Ahtisaaren mukaan on häpeällistä, että rauhaa ei ole kyetty saamaan Israelin ja palestiinalaisten välille: "Minun on myönnettävä, että häpeän. Kuinka voimme vuosi vuoden jälkeen tosissamme väittää, että etsimme ratkaisua, ja mitään ei tapahdu." Nobelin rauhanpalkinnon vastaanottamisen aikaan Ahtisaari antoi seuraavan lausunnon: "Kehotamme ihmisiä pitämään vaalit ja sitten, kun ne järjestetään ja niitä voidaan pitää kohtuullisen vapaina ja demokraattisina, sanomme, että 'valitettavasti valituiksi tulikin väärät ihmiset'."

Ahtisaaren lausuntoa, joka arvostelee Hamasin boikotoimista, voidaan pitää monestakin syystä ongelmallisena.

Hamas sai palestiinalaisäänestäjiltä valtakirjan hallita, mutta tuleeko Euroopan unionin tai muiden länsimaiden kunnioittaa äänestystulosta ja hyväksyä Hamas neuvottelupöytään? Valitettavan usein keskustelussa tunnutaan unohtavan Hamasin julistama syy olemassaololleen: Israelin tuhoaminen.

Voidaan kysyä, tarkoittaako Hamas todella, mitä sanoo, kun se puhuu Palestiinan valtion luomisesta? Hamas ei ole ilmaissut haluaan rakentaa valtiota länsimaille tutun liberaalin demokratiamallin mukaan. Ajatus valtiosta - ja ennen kaikkea uskonnon ja valtion erottamisesta - on nykyajan tuote ja näin ollen vaikuttaa siltä, että se ei sovi ääri-islamilaisen ajattelun viitekehykseen. Hamasin julistuksista voi tehdä sen päätelmän, että järjestön tavoite on Israelin korvaaminen islamilaisella valtiolla, jossa poliitikkojen sijaan päätöksiä tekevät uskonnolliset oppineet. Hamasin perustamiskirjan kuudennen artiklan mukaan Hamas on palestiinalaisjärjestö, joka on uskollinen Allahille ja jonka tavoitteena on tehdä Palestiinan alueen jokaisesta senttimetristä islamin hallitsema. Mikään ei siis puhu sen puolesta, että kyseessä olisi valtio, jossa esimerkiksi palestiinalaiset kristityt nauttisivat tasa-arvoista kohtelua muslimien kanssa. Monet Gazan kristityt ovat kokeneet olonsa tukalaksi sen jälkeen, kun Hamas otti alueen haltuunsa vuonna 2006. Hamas ei ole hyvä hallitsija, vaan on tehnyt Gazasta alueen, jossa myös naisten oikeudet ovat kaukana niistä oikeuksista, joita Mahmud Abbasin hallinnoimalla Länsirannalla ylläpidetään. Maailmassa on valtioita, jotka eivät ole täysin vapaita demokratioita, mutta monessa näistä valtioista on ymmärretty hyvän hallitsemisen tuottavan hyviä tuloksia. Hamas ei näytä valinneen tätä tietä.

Maineikkaan yhdysvaltalaisen ajatushautomon, Hudson-instituutin tutkija John O'Sullivanin mukaan on toissijaista, onko rauhanneuvottelujen toinen osapuoli demokraattinen vai ei. Ainoa seikka, jolla O'Sullivanin mukaan on merkitystä, on osapuolen ulkopoliittinen näkemys. Tahojen, jotka tahtoisivat purkaa hamasin vastaisen boikotin, tulisi pohtia, onko Hamasilla todellista kiinnostusta rauhantekoon. Voiko järjestön sanaan luottaa ja mikä tärkeintä, onko Hamasilla pitkän tähtäimen suunnitelmia mahdollisen rauhan vaalimiseen ja onko järjestön poliittinen ja ideologinen ydin sitoutunut rauhaan?

Hamas ei hallitse hyvin, tämä on selvää. Monet muut tutkijat ovat kuitenkin O'Sullivanista poiketen sitä mieltä, että hyvän hallinnon periaatteet itse asiassa sisältyvät demokratian olemukseen. Jos hyväksymme tämän ajatuksen, näyttäytyykö Hamas sen seurauksena myönteisemmässä valossa, kun se kuitenkin pyrki valtaan ja valittiin demokraattisissa vaaleissa?

Demokraattisen kehityksen ei voida olettaa alkavan vaaleista ja päättyvän vaaleihin. Sen sijaan - kuten historia osoittaa - maan, kansan ja sen instituutioiden on usein kypsyttävä näitä arvoja kunnioittaviksi ennen kuin vaalien pitäminen on merkityksellistä. Viidakossa asuvat ihmissyöjät voivat valita johtajansa vapailla vaaleilla, mutta tekeekö se heidän edustamistaan arvoista yhtään jalompia tai hyväksyttävämpiä? Kuinka näin ollen Hamasia - jonka toiminta perustuu poliittisten vastustajien kiduttamiseen, omien kansalaisten pelottelemiseen ja ohjusten ampumiseen viereisen, aidosti demokraattisen valtion siviilikohteisiin - voidaan pitää rauhankumppanina, kun sen olemassaolo perustuu rauhan ja demokratian vastaisuuteen?

Demokraattisten periaatteiden kunnioittaminen edellyttää sen tosiasian hyväksymisen, että Hamas ei edusta näitä periaatteita.

Demokraattinen prosessi sisältää ajatuksen arvoista. Vapaat vaalit ja äänestys toimivat näiden syvempien arvojen välineenä. Demokraattinen vaalijärjestelmä toimii kestävästi vain paikoissa, joissa demokratian syvempiä arvoja ymmärretään ja arvostetaan. Arvostetun yhdysvaltalaisen valtiotieteilijän Robert A. Dahlin mukaan demokraattisen yhteiskunnan keskeiset tunnusmerkit ovat tyrannian torjuminen, yksilön perusoikeudet, yleinen vapaus, itsemääräämisoikeus, moraalinen autonomia, ihmiskehitys, yksityisomaisuuden suoja ja poliittinen tasa-arvo. Jo demokratian määritteiden pinnallinen tarkastelu paljastaa, että Hamas ei edusta niitä. Jos Hamas hyväksyisi nämä perusajatukset ja toteuttaisi niitä, järjestöllä olisi oikeus tulla hyväksytyksi vapaiden valtioiden hallitusten joukkoon. Kun EU vaati vuonna 2006 Gazaan vapaita vaaleja, sen olisi pitänyt vaatia gazalaisia valitsemaan demokraattisten arvojen ylläpitämiseen sitoutunut järjestö. Vapaiden vaalien järjestäminen ei ole saavutus sinänsä, koska demokraattisesti valittu järjestö voi vaalien jälkeenkin olla terroristijärjestö.

Onko rauhantekijä ja Nobel-palkittu Martti Ahtisaari valmis luopumaan liberaaleista ja demokraattisista arvoistaan vain sen vuoksi, että muussa tapauksessa Hamasia boikotoivia valtioita voidaan mahdollisesti syyttää tekopyhyydestä? Ahtisaari näyttää uskovan, että Hamas on valmis rauhanneuvotteluihin, jos länsimaat ovat valmiita purkamaan Hamasia vastustavan boikotin. Omituiseksi tämän ajatuksen tekee se, että Hamas ei ole koskaan osoittanut halua tunnustaa Israelin valtion olemassaoloa. Hamasia mahdollisena rauhankumppanina pitävät tahot uskovat, että Gazaa pelon vallassa pitävä järjestö muuttuu, jos se hyväksytään palestiinalaisten viralliseksi edustajaksi. Kyseessä on epärealistinen toive, koska se sivuuttaa täysin Hamasin syvästi islamilaisen ideologian ja selittää, että Hamas haluaa oikeasti vain valokeilaan. Toisin sanoen tämä kanta ei ota Hamasia vakavasti.

Jos haluamme vaalia demokratian mainetta parhaana tarjolla olevana yhteiskuntamallina, meidän tulee suojata sitä hyökkäyksiltä. Mikä on YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen merkitys, jos sen arvoja tunnustavat liberaalit demokratiat pitävät vaalien järjestämistä ainoana vaatimuksena demokraattisten maiden joukkoon liittymiselle? Hamasin hyväksyminen tasavertaiseksi poliittiseksi kumppaniksi vaatii siis periaatteellisten kysymysten sivuuttamista. Israelin vetäydyttyä Gazasta vuonna 2005 Hamasille tarjoutui erinomainen tilaisuus toimia vastuullisesti ja rakentaa Gazasta taloudellisesti ja poliittisesti kehittyvä alue. Hamas ei ole toiminut kuten vastuullinen hallitsija, vaan on käyttänyt äänestäjiltään saamansa valtakirjan aatteelliseen ja aseelliseen taisteluun Israelia vastaan.

Hamas perustelee olemassaolonsa kannattajilleen ja tukijoilleen yksinkertaisesti: se on ainoa merkittävä palestiinalaisryhmä, joka ei ole myynyt sieluaan Lännelle tai tehnyt myönnytyksiä Israelia kohtaan. Uskonnollisuuden ja islamilaisen maailmankuvan nimeen vannova Hamas ei yksinkertaisesti kykene myönnytyksiin tai kompromisseihin.

Yhdysvaltalainen historioitsija Daniel Pipes on sanonut, että rauha palestiinalaisten ja Israelin välille voidaan saada aikaan ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen osapuoli ymmärtää hävinneensä. Kaksi osapuolta, jotka molemmat kokevat olevansa voittajia, eivät voi solmia rauhansopimusta, vaan korkeintaan hetkellisen rauhan, kuten Hamasin ja Israelin välillä pitkään ollut hutera hudna (aselepo) osoittaa. Toisin sanoen Hamas on pakotettava uskomaan, että se ei voi saavuttaa tavoitettaan tuhota Israel.

Sivuuttamalla Hamasin länsimaat lähettäisivät voimakkaan viestin koko arabimaailmalle: vihan saarnaaminen Israelia ja ei-islaminuskoisia kohtaan ei ole hyväksyttävää. Vastuullista ja vapaata yhteiskuntaa kohti kehittyminen vaatii vastuun ottamista myös kansalaistasolla. Irak on tällä hetkellä ainoa arabimaa, jossa enemmistö on jossain määrin ymmärtänyt edustuksellisen demokratian merkityksen.

Ahtisaaren viimeaikaisten lausuntojen motiivit ovat hämärän peitossa, ja on mahdollista, että arvostettu rauhantekijä tietää Hamasin aikeista jotain, mitä me muut emme tiedä. Gazan tilannetta tarkasteltaessa voidaan kuitenkin vetää se johtopäätös, että kaistaletta ei johda demokraattinen ja valistunut joukko palestiinalaisia. Sotaisille ja tuhoaville periaatteilleen uskolliselle järjestölle demokraattinen yhteiskunta ja rauhanprosessi Israelin kanssa eivät ole todellisia vaihtoehtoja. Näin ollen Hamasin vastaisen boikotin purkaminen palvelisi ainoastaan Hamasia, ei rauhaa.